Onneksi nykyään ei enää ole usein sellaisia öitä kuin viime yö oli. Klo 3.47 Pippuri huusi yläkerrassa. Kysyi joko on kohta aamu, joi lasillisen vettä ja pisti pään tyynyyn. Tunti siitä ja Pippuri huusi taas. Nyt oli niin kova nälkä, että koski mahaan. Nappasin tytön petivaatteet kainaloon, peittelin hänet isänsä viereen, keräsin omat kimpsut ja painelin sohvalle. Taas meni tunti ja Hassutus huusi yläkerrassa. Keräsin sitten kimpsuni ja painelin yläkertaan Pippurin sänkyyn, Hassutuksen seuraksi. Poika kävi vessassa, kaiveli tyynynsä alta piirrustuksen jonka oli illalla mulle piirtänyt, ja jatkoi uniaan. Tunti siitä soi herätyskello ja oli aika herätellä Elovena  kouluun. Neiti sai valtavat kilarit kun en antanut lähteä kouluun Aino-tossuissa -20 asteen pakkasella. Mikä aamu!

Taas kerran mietin sitä että mistähän ihmeestä sekin johtuu, että lapsilla on juuri silloin asiaa Äidille kun Äiti on puhelimessa, vessassa tai tekemässä jotain omaa (tärkeää?) juttua. Ihan kuin Äiti pystyis sieltä vessasta käsin ruokkimaan nälkäiset lapset tai ihan kuin juuri sen puhelun aikana olisi aivan pakko välittömästi selvittää jotain asiaa. Ja annahan olla jos Äiti soittaa jollekin toiselle Äidille! Ei se vielä riitä että pitää niitä omia kullanmuruja hätistellä siitä ympäriltä kun vielä kuuluu sieltä puhelimen kautta muiden lasten kiljuminen kymmenkertaisella äänenvoimakkuudella omaan korvaan.

Toissapäivänä oli taas nilkkoja myöten lunta ulkona. Meinasin ensin että lakaisen vaan portaat mutta teinkin sitten lumityöt koko pihasta. (Jätin tosin auran jättämät vallit miehen iloksi kun hän tulee töistä.) Ei ihan täydellä teholla vielä pystynyt rehkimään kun vähän vielä on haavat arkana.

Eipä ole paljon kilot karisseet! Kunhan pääsen kunnolla vauhtiin ja paikat kuntoon niin katotaan! Heitin lapsille haasteen: koko helmikuu ilman karkkia niin saavat 20 euroa. Kaksi pienempää lähti haasteeseen mukaan, Elovena vielä harkitsee. Hän on varsinainen herkkuhiiri, että ihmettelen jos pystyy siihen. Kysyi lähdenkö minä mukaan, tiukkaa tekee kyllä, nimimerkillä piti eilen ostaa niitä uusia Dumle Cashew suklaita ja ai ai että oli hyviä! Mutta kai se on tukilakkoon ryhdyttävä, ei se missään nimessä pahaa tekisi.

No, käytin kuitenkin irtopohjavuokaa, sopi se siinäkin paistumaan. Mutta! Ohjeessa neuvottiin paistamaan 20-30 minuuttia, jouduttiin paistamaan tunti ennen kuin oli kypsä. Ja lopputulos? Aivan karmean makuista!!! Hassutus arveli, että ehkä se on sit parempaa kun laitetaan siihen kuorrutus. Pippuri väitti, että hyvää on... Loppujen lopuksi ainoastaan Pippuri söi yhden palan ja kimpassa rapsuttelivat kuorrutteet pinnalta, loput lensi roskiin. Eikä kysellyt kukaan mihin kakku katosi. Eli ei siis enää IKINÄ Nalle Puhin hunajapaloja!

Aika kummallista muuten että kun koko perhe ruokailee yhdessä niin keittiön kaaos jotenkin kummallisesti lankeaa minun siivottavaksi. Sunnuntaina herkuteltiin tortilloilla. Yksi kerrallaan väki kaikkosi keittiöstä kukin tahoilleen, lapset leikkimään, Mies sohvalle, ja jäljelle jäin minä. Liputin Pippurin takaisin keittiöön tyhjentämään tiskikonetta (viikonloppuisin ja lomilla lapsilla on tiskivuorot) ja siivosin ja kuurasin mielessäni mutisten paikat kuntoon. Onko tämä ymmärrettävä niin, että viimeinen korjaa jäljet? Olenko siis vain liian hidas? Täytyypä testata.

Kummasti vaan neljän toipumispäivän aikana pyykkivuori on kasvanut arvaamattomiin mittoihin! Sitä on nyt sitten pitänyt selvitellä. Harmi, ettei näitä hommia voi tehdä sisälle jos tietää että on muutaman päivän "työkyvytön". Ne vaan kasaantuu...

Äh, kylläpä tuli tylsää tekstiä. Pyydän anteeksi!

Kuten sanottua, lupasin PikkuPippurille, että tänään leivotaan. No alettiinpa leipomaan. Hyvin meni siitäkin huolimatta, että ei ollut sähkövatkainta (rikki) vaan jouduin vatkaamaan käsin. Kunnes tuli aika laittaa taikina pellille tai vuokaan. Meillä on iso uuni ja yleensä perusohjeet ovat meidän pellille liian pieniä. Mietin sitten, että sopiikohan tuo paistumaan tuossa piirakkavuokassa ja tulin siihen tulokseen että eiköhän se sovi. Ei kai tuossa nyt voi kovin huonostikaan käydä. Big mistake! Yhtäkkiä huomasin että se taikina pursuilee sieltä yli äyräitten eikä se tietenkään kypsy ollenkaan. Kauhea sotku ja on muuten aika tahmeeta taikinaa jos siinä on puoli kiloa hunajaa! Kyllä tuli kirottua omaa tyhmyyttä ankarasti! Lahjoin lapset sitten jätskillä ja sovittiin että otetaan huomenna uusiksi, paremmalla onnella toivottavasti...

Tästä viikosta nyt ei kauheesti ole kertomista. Jumpat pidin maanantaina ja tiistaina, lumitöistä nyt on turha enää edes mainita. Keskiviikkona olin pienessä leikkauksessa ja nyt parantelen sitten haavojani eli tauko liikuntaan tuli pakosta. Tylsää olla toipilaana. Tekisi mieli lähteä edes pienelle kävelylle. Katsotaan kykenenkö tänään jo.

Mieskin tuli sopivasti kipeäksi juuri kun minun piti lähteä sairaalaan. Flunssa jyllää perheessä. Ollaan sit oltu molemmat toistaitoisina ja sen on kyllä huusholli näköinenkin! No, on Mies kyllä ruuat laittanut lapsille ja kuskannut eskariin, kouluun, harrastuksiin, käynyt kaupassa. Pakolliset vain tietenkin, ei ylimääräistä rehkimistä. Koska sairas mieshän on todellakin SAIRAS.   No ei, vitsi vitsi, pääasia että perushommat pelaa.

Tänään lupasin Tytölle (keskimmäiseni) että leivotaan Nalle Puhin hunajapaloja. En ole mikään innokas leipuri mutta pakkohan se on välillä, lasten takia. Kokkaus muutenkaan ei ole mun juttu, pakkopullaa lähinnä. Mies laittaa onneksi tänään(kin) ruokaa, karjalanpaistia. Minä en juurikaan syö lihaa mutta välillä on pakko jos ei jaksa laittaa itselleen erikseen kasvispöperöitä, kuten tänään. Toisaalta taas, jo lapsena karjalanpaisti oli oikeastaan ainoa liharuoka mitä suostuin syömään ja Mies tekee erinomaista paistia, joten eipä tässä ole valittamista.

Ajattelin tarttua puikkoihin taas aikani kuluksi. Neuloin itselleni Novitan Rose Mohairista ihanan pipon ja olen jo yhdelle kaverille tilauksesta neulonut samanlaisen. Siskonikin haaveilee sellaisesta joten ajattelin yllättää hänet. Joulun jälkeen neuloin pitkästä aikaa sukat. Olin unelmoinut pitkävartisista villasukista ja päätinkin kokeilla miten onnistuu. Yhdet sukat olen aikaisemmin vasta neulonut joten en mikään konkari tosiaan ole. Lisäksi ohjeessa oli virhe ja jouduin vähän purkamaan mutta järkeilemällä sain kuin sainkin itselleni sukat valmiiksi! Ja olin niin tyytyväinen itseeni. Esikoinenkin piti sukista ja ajattelin että sellaiset sopisi hyvin talvella ratsastussukiksi joten teen varmaankin hänelle samanlaiset.

Joululomalla kaivelin viimeinkin kaapista pari kolme vuotta siellä odotelleen 1000 palan palapelin. Kokosin sen valmiiksi ja tuolla se odottaa liimaamista. Koskaan en ole kokeillut palapeliliimaa, nyt alkaa olla totuuden hetket. Saa nähdä kuinka onnistuu!

Lumityöt ei oo todellakaan suosikkipuuhaani! No okei, erinomaista hyötyliikuntaa, ja olen kyllä yrittänyt saada itseni suhtautumaan siihen positiivisesti mutta vaikeaa se on. En ole muutenkaan yhtään talvi-ihminen. Jos voisin valita niin asuisin sellaisessa paikassa missä on enimmäkseen lämmintä ja aurinkoista.

Aloitin tällä viikolla useiden vuosien tauon jälkeen pitämään muutamaa jumpparyhmää, kansalaisopistolla. Siinä tulee ainakin pakosta lähdettyä liikkumaan edes kahtena iltana viikossa. Syksyllä aloin harrastamaan joogaa, se on aamuryhmä klo 8-9. Vähän on hankaluuksia saada koko aamu-uninen katras kasaan ja maailmalle ja vielä itse ehtiä joogaan kahdeksaksi. Mutta kun päättää toimia niin kyllä se jotenkin aina suttaantuu. Ja kyllä se olo joogan jälkeen on niin taivaallinen!

Tämän viikon liikuntasaldo näyttä tähän mennessä tältä;

maanantaina pari tuntia lumitöitä, jumpan suunnittelua ja tunnin jumppa,

tiistaina tunti lumitöitä, jumpan suunnittelua ja kaksi tunnin jumppaa,

keskiviikkona tunnin verran lumitöitä,

torstaina pari tuntia lumitöitä ja tunnin Zumba ja 

tänään tunnin jooga. Tänään joudun ehkä tekemään vielä lumitöitä ja käyn ehkä kävelylenkillä illalla.

En ymmärrä miten pystyin vuosia olemaan sellainen sohvaperuna! Tulee niin hyvä olo siitä kun saa itsensä liikeelle. Kyllä sitä vaan tässä iässä on jo jotain tehtävä että pysyisi edes jollain lailla kunnossa. Ei enää ole niin vetreä olo kun kolmekymppisenä, saatikka kaksikymppisenä. Ja inhottaa nuo pursuilevat muodot! Ei tee mieli mennä vaateostoksille nykyään ollenkaan. Kaikki näyttää niin kauhealta päällä. Suosikkifarkut ovat jo polvesta kuluneet puhki mutta en suostu uusia ostamaan! Kaapissa on parit farkut jotka vielä reilu vuosi sitten sopivat. Päätinkin, että 40-vuotissyntymäpäivänäni sovin kiemurtelematta ja survomatta niihin farkkuihin! Aikaa on vajaa 11 kuukautta. Katsotaan kuinka muijan käy!

Pari viikkoa on mennyt ihan turvoksissa. Ei ole tolkkua herkuttelun määrällä kun makuun pääsee. Vaikka miten närästää ja on paha olo niin lisää suklaata jos sitä vaan kaapista sattuu löytymään! Onneksi nyt alkaa olla herkkuvarastot tyhjillään.

Uuden vuoden kunniaksihan olis voinut tehdä jos jonkunlaisia lupauksia mutta minä en lupaa mitään! Kyllä elämästä pitää pystyä nauttimaan. Jos joskus tekee mieli herkutella niin miksi sitä kieltämään itseltään? Mutta joku raja tietty...

Joulun aikaan kun oli kovat pakkaset niin uhosin miehelle, että kunhan pakkaset lauhtuu niin alan käymään lenkillä! Tänään vasta sain lähdettyä. No onhan sitä pakkasta ollut vieläkin, tänään oli -13. Mutta kyllä teki hyvää puolentoista tunnin lenkki! Siskon kanssa suunniteltiin että huomenna voisi lähteä kokeilemaan kahvakuula treeniä. Katsotaan toteutuuko suunnitelma.

No, lyhyestä virsi kaunis, nyt alkaa tässä talossa iltapalarumba. Huomenna on esikoisella paluu arkeen kun loma loppuu. Ihan jännittää miten sitä jaksaa seitsemältä nousta kun on vähän erilaiseen rytmiin tottunut loman aikana.